Työkyky on investointi

Projektimme oli tänään Työkyky on investointi –kaikki osaaminen käyttöön seminaarissa, jossa käsiteltiin sitä, mitä osatyökykyisten palkkaaminen vaatii, miten työssäoloa tai työhön paluuta tuetaan tai mitä kustannuksia osatyökykyisten palkkaamisesta syntyy.

Mielenkiintoisen yritysten näkökulman osatyökykyisten palkkaamiseen toi ManpowerGroupin markkinointi ja sidosryhmäsuhteiden johtaja Mika Wilén. Kun häneltä kysyttiin, tietävätkö yritykset muun muassa erilaisista palkkaamisen tuista, toivoi hän eri järjestelmiin helppoutta. Moni yrittäjä kun on kuullut tuen muodoista, mutta usein toimitaan pienillä resursseilla, eikä tukitoimien syvempään perehtymiseen ole juuri aikaa kun vielä säädöksetkin muuttuvat alati.

Työhyvinvointipäällikkö Janna Pirhonen Keskolta ja projektijohtaja Sari Äijälä ISS Palveluiden henkilöstöyksiköstä kertoivat muun muassa omissa yrityksissään työkyvyn ylläpitämisestä ja niiden tukitoimista. Esimerkiksi Keskolla on otettu käyttöön Kevennetyn työn malli, jossa työntekijä siirretään tarpeen vaatiessa toisiin työtehtäviin, jotka ovat hänen tilanteensa huomioonottaen mahdollisia.

Wilén totesikin, että monessa yrityksessä saattaa suhtautuminen osatyökykyisiin olla jopa nihkeää, sillä yrityksessä voidaan painia jo siellä työskentelevien henkilöiden työkyvyn ylläpitämisen kanssa. Silloin ei haluta uusia haasteita enää lisäämään vettä myllyyn.

Tärkeä pointti seminaarissa oli kuitenkin se, että kaikkien työkyky pitää ottaa käyttöön ja että yhdessä toimien päästään parempaan lopputulokseen. Seminaarin ohessä järjestetyt minimessut antoivat nekin ajattelemisen arvoisia ajatuksia työllistymiseen. Iltapäivän järjesti FIBS ja Suomen monimuotoisuusverkosto yhdessä VATES-säätiön, ManpowerGroupin, Vamlasin, Abbvie Oy:n Takaisin toimeen -hankkeen sekä Reilu Rekrytointi -projektin kanssa.

Jätä kommentti