•  
  •  
Rinnekoti-säätiö
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Valokuvakilpailun voittajat selvillä

Kevään Minun työpäiväni –valokuvakilpailu on nyt ratkennut, kiitos kaikille kuvia lähettäneille. Äänestäjiä oli yhteensä reilusti yli sata ja kaikki kuvasarjat keräsivät mukavasti ääniä. Suosituin oli kuitenkin vantaalaisen Mikael Lindbergin kuvasarja.

kollaasi.jpg

Mikaelin työpaikka sijaitsee Vantaan kaupungin vammaispalvelujen käsityöverstas ja putiikki Käenkukassa, mistä kilpailuun lähetetyt kuvatkin on otettu. Vuoden verran Käenkukassa olleen Mikaelin päiviin kuuluu käsitöiden lisäksi keittiötöissä avustamista.

Eniten ääniä saaneena Mikael sai palkinnoksi upouuden Lenovon tablettitietokoneen. Internetin lisäksi Mikael arveli, että tulee käyttämään tablettia etenkin videoiden ja valokuvien ottamiseen.

Toiseksi eniten ääniä ja tykkäyksiä sai porvoolaisen Sakari Söderströmin kuvasarja. Sakarin päivät kuluvat päiväaikaisen toiminnan erilaisissa tehtävissä muun muassa siivotessa ja käsitöitä tehdessä, silloin tällöin myös keittiössä. Sakari sai palkinnoksi Marshalin kuulokkeet ja kertoikin odottavansa niiden kokeilua jo innolla – kesällä niistä tulee kuulumaan varmasti ainakin Robinin kappaleita.

kollaasi.jpg

Äänestyksen lisäksi Taidoista työpoluiksi –projektin työntekijät valitsivat kaksi kuvasarjaa, joiden ottajat saivat palkinnoksi Finnkinon elokuvalippupaketin. Nämä henkilöt olivat Teemu Riikonen Orimattilasta ja Katja Kanerva Keravalta.

kollaasi.jpg

kollaasi.jpg

päivitetty 10.5.2016