•  
  •  
Rinnekoti-säätiö
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Valmennusta draaman keinoin

Päivi-Annika Lehto-Halme on 25-vuotias työtön työnhakija Kouvolasta. Hän on koulutukseltaan kokki ja työhistoriaakin löytyy jo nuoreen ikään nähden verrattain paljon. Tai ainakin näin kehittivät Rinnekodin ryhmävalmennukseen osallistujat fiktiivisen hahmon draamaan perustuvalla kurssilla, jonka teemoina olivat työnhakuun liittyvät asiakirjat.

Ryhmäläiset loivat Päivi-Annikalle menneisyyden sekä katsottiin myös hieman tulevaisuuteen työnhaun merkeissä. Kokkikoulutuksen saanut Päivi-Annika oli työskennellyt aiemmin muun muassa jäätelömyyjänä, pankkivirkailijana, armeijan keittäjänä sekä rekkakuskina kesätyössä. Päivi-Annika oli ollut onnettomuudessa, jossa hän oli loukannut toisen kätensä siinä määrin, että kaikki kokin tehtävät eivät olleet enää mahdollisia.

Pienryhmävalmennus.jpg
Ryhmäläiset muokkasivat Päivi-Annikan hahmoa rekvisiittaa apuna käyttäen

Kun hahmo oli valmis, etsivät ryhmäläiset TE-palveluiden sivulta hänelle sopivan työpaikan, johon lähtivät tuottamaan tarvittavia asiakirjoja. Koska kyseessä oli draamaan perustuva valmennus, työhakemus toteutettiin video CV:nä. Ryhmäläiset eläytyivät aidosti tuottamaansa henkilöön ja ideoivat yhdessä, mitä kaikkea tämän historiasta on kerrottava työtä hakiessa.

Työskentely Päivi-Annikan kanssa päättyi onnellisesti, kun paikalle saatiin vielä haetun paikan toiminnanjohtaja (Lakiston palveluiden työhönvalmentaja Kirsi Koivuholma) haastattelemaan Päivi-Annikaa.

Draamatyöskentely toimii

Taidoista työpoluiksi -projektin toteuttaman ryhmävalmennuksen aikana tutkittiin työnhakua ja siihen liittyviä vaateita normaalista poiketen roolityöskentelyn kautta. Menetelmänä käytettiin prosessidraamaa. Siinä ohjaaja ja ryhmä luovat yhdessä kuvitteellisen tarinan. Tarinan aikana ja sen jälkeen on mahdollista heijastaa tarinan tapahtumia, joita ryhmä tuottaa kokemustensa ja ajatustensa pohjalta.

- Etäännyttäminen ja eläytyminen roolityöskentelyn kautta käsiteltävistä teemoista tehostaa oppimista ja tuottaa kokemusperäistä tietoa, josta voi olla hyötyä erityisesti henkilölle, jolla ei ole kokemusta ko. teemoista, kuten työnhausta ja siihen liittyvistä käytänteistä. Valmennettava saa roolityöskentelyn kautta skeeman tai toimintamallin, josta voi olla hyötyä todellisessa hakutilanteessa tai sen harjoittelemisessa, toteaa projektisuunnittelija Pia Lauraeus.

Pienryhmävalmennus2.jpgpienryhmävalmennus1.jpgRyhmäläiset kokivat draamatyöskentelyn mielenkiintoisena ja uutena

päivitetty 29.1.2015