•  
  •  
Rinnekoti-säätiö
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Työllisyyspoliittinen avustus tukee sosiaalista yritystä alkuunpääsyssäsosiaalinen_yritys.jpg

Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoituksena on edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Rinnekoti-Säätiön omistama sosiaalinen yritys Lakiston Palvelut Oy on yksi Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELYn myöntämän avustuksen saajista. 

Työllisyyspoliittisen avustuksen myöntämiselle on olemassa tiettyjä ehtoja. Toiminnan tulee esimerkiksi parantaa työnhakijoiden yleisiä työmarkkinavalmiuksia, ammattitaitoa ja osaamista. Toimintaan voi lukeutua muun muassa työmahdollisuuksien ja työkokeilujen järjestäminen tai työttömien työmarkkinavalmiuksia parantavien palvelujen ja toimintamallien kehittäminen.

Avustuksen saaja voi olla yhdistys, säätiö, kunta tai kuntayhtymä, mutta myös sosiaaliset yritykset ovat yksi yleinen tuen saaja. Niin ikään Lakiston Palvelut Oy sai työllisyyspoliittista avustusta aluksi sosiaalisen yrityksen perustamisselvitykseen ja sittemmin toiminnan vakiinnuttamiseen. Sosiaalisena yrityksenä Lakiston Palvelut on ollut syksystä 2013 lähtien.

- Monet kuvittelevat, että sosiaaliset yritykset eroavat jotenkin normaaleista yrityksistä. Toimintaperiaatteet kummassakin ovat kuitenkin samat. Ainoana erona on se, että sosiaalisessa yrityksessä 30% työntekijöistä tulee olla osatyökykyisiä tai pitkäaikaistyöttömiä, kertoo Lakiston Palvelut Oy:n palvelupäällikkö Pirjo Kekkonen. Lisäksi Lakiston Palvelut on sitoutunut käyttämään pääosan mahdollisesta tuotostaan yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen.

Tällä hetkellä 6 osatyökykyistä ja 1 pitkäaikaistyötön henkilö on saanut työpaikan Lakiston Palvelujen kautta. Yhteistyökumppaneiden kontaktointi työnhakijoiden löytämiseksi on ollut aktiivista jo jonkin aikaa, mutta yrityksien suuntaan on edetty hitaammin. Kekkonen myöntää, ettei suunnittelemattomalla paketilla kannata lähteä liikkeelle.

- Miten itse suhtautuisin yrittäjänä, jos minulle tultaisiin markkinoimaan sosiaalisen yrityksen palveluja? Markkinoinnissa yrityksille pitää miettiä tarkkaan pointit, jotta idean saa myytyä, hän toteaa.

Kekkosella on 15 vuoden kokemus yrittäjyydestä ennen Lakiston Palveluja, joten hän tietää, mistä puhuu. Uudessa työssään hän on viihtynyt hyvin, sillä sosiaalisessa yrityksessä on saanut kehittää yrityksen toimintaa ja työnkuva on monipuolinen. Haasteitakin toki on tullut vastaan.

rinnepulla.jpg

- Aina kuulee, että työttömyys on noussut eikä työntekijöille löydy töitä. Silti kun olisi tarjota jotain työpaikkaa, niin työntekijän löytäminen tuntuu olevan todella tukalaa. Eli ei se aina ole helppoa työntekijöidenkään löytyminen, Kekkonen pohtii.

 

 

Henkilöstöpalvelun lisäksi Lakiston Palvelut Oy
pyörittää Espoon Lakistossa sijaitsevaa Rinnepullaa,
josta saa maukkaita leipomotuotteita sekä muun muassa
Rinnekoti-Säätiön asiakkaiden tekemiä käsitöitä.

 

 

Lue lisää työllisyyspoliittisesta avustuksesta täältä.

Lue lisää sosiaalisista yrityksistä täältä.

Tutustu Lakiston Palvelut Oy:n toimintaan täältä.

päivitetty 10.3.2014