•  
  •  
Rinnekoti-säätiö
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Työelämäosallisuudessa ei ole kyse ainoastaan rahasta

Viimeaikoina mediassa on keskusteltu paljon työelämäosallisuudesta ja tämän lisäämiseen liittyvistä keinoista, kuten kuntouttavasta työtoiminnasta ja vastikkeellisesta sosiaaliturvasta. Kehitysvammaisten ihmisten työssäkäynnissä mediaa on kiinnostanut erityisesti niin sanottu avotyötoiminta, eli sosiaalihuoltona järjestettävä työtoiminta tavallisilla työpaikoilla. Avotyötoiminnan osalta keskustelu on takertunut etenkin työstä saatavan korvauksen epäkohtiin, samalla kun työelämäosallisuuden tuomat muut hyödyt on unohdettu.

Avotyötoiminta kehitettiin aikanaan lisäämää kehitysvammaisten ihmisten osallisuutta työssä ja työpaikoilla. Jo ennen avotyötoiminnan luomista kehitysvammaiset työntekijät olivat tehneet tuottavaa alihankintatyötä työkeskuksissa. Heidän kykynsä ja halunsa työntekoon oli siis tiedossa, mutta ongelmaksi nähtiin se, että työkeskukset toimivat erillään muusta yhteiskunnasta eivätkä kapea-alaiset työtehtävät auttaneet uusien työtaitojen oppimisessa.

Viime vuosikymmeninä avotyötoiminnalla onkin saatu aikaan paljon sellaisia positiivisia asioita, jotka uhkaavat jäädä huomiotta nykyisessä yksisilmäisessä uutisoinnissa. Kehitysvammaiset työntekijät ovat päässeet mukaan tavallisiin työyhteisöihin (arviolta 2300 henkeä) kehittämään opinnoissa saamaansa ammattiosaamista. Avotyötoiminta on nähty yksilön kannalta usein niin hyödyllisenä, että siihen pääsemistä on tuettu myös työhönvalmennuksen keinoin. Samalla työnantajat ja työtoverit ovat saaneet käsityksen kehitysvammaisten työntekijöiden taidoista ja usein esimerkillisestä työmotivaatiosta. Työnteolla on ollut monesti positiivisia vaikutuksia mielialaan ja jaksamiseen. Kehitysvammaisten ihmisten osalta positiiviset vaikutukset näkyvät joskus laajemmin myös yleisen toimintakyvyn kohentumisena. Avotyötoiminnoissa lisäksi viihdytään usein hyvin - osin siitäkin syystä, että työnteossa ja työajoissa ollaan joustavampia kuin varsinaisissa palkkatyösuhteissa.

Avotyötoiminnan aloittamisessa sopijaosapuolina ovat sosiaalipalvelun järjestäjä sekä työnantaja, eikä soveltuvien, kiinnostavien ja työntekijää tukevien avotyöpaikkojen löytyminen ole aina itsestään selvää. Työnantajaa saattaa arveluttaa pieneltä vaikuttava työstä maksettava 0 – 12 euron päivittäinen työosuusraha. Toisaalta työehtosopimuksen mukaiseen palkanmaksuun ei aina ole mahdollisuuksia, ei ainakaan ilman kokemusta työn tuottavuudesta. Hyvät avotyötoimintaa tarjoavat työnantajat näkevät kuitenkin työnteosta koituvat yksilötason hyödyt tärkeinä ja parhaimmillaan he myös tukevat kehitysvammaisia avotyöntekijöitä uusien taitojen oppimisessa ja edelleen kouluttautumisessa. Tällaisista yrityskumppaneista on sosiaalihuollossa jatkuva kysyntä.

Yksittäisten yritysten ja työnantajien syyllistämistä avotyötoiminnan palkkausepäkohdista pitääkin ehdottomasti välttää. Jos avotyöntekijän omana tavoitteena on selkeästi palkkatyö, niin tällöin avotyötoiminta on hänelle, ainakin pidemmällä aikavälillä väärä paikka ja sosiaalipalveluiden tehtävänä olisi ohjata hänet esimerkiksi työkokeiluun. Epäreiluksi koetun tilanteen jatkuminen voi johtaa tarpeettomaan avotyön tarjoajien syyllistämiseen (http://www.huiskula.fi/huiskula.asp?viewID=537&newsID=672 ), etenkin mikäli avotyötoiminnan sopimus on jäänyt työntekijälle epäselväksi. Avotyötoiminnan muuttaminen palkkatyöksi voi sen sijaan tapahtua ainoastaan työnantajan ehdotuksesta. Työnantajan on tällöin arvioitava yrityksessään tarjolla olevien töiden määrää ja nähtävä työn tuottavuus muutenkin palkkatyösuhteeseen riittävänä.

Yhtenä mahdollisuutena on myös järjestää avotyötoimintaa määräaikaisina, työharjoittelun kaltaisina jaksoina, joiden ehdot ja tavoitteet tehdään työntekijöille selviksi.

päivitetty 20.2.2015