•  
  •  
Rinnekoti-säätiö
  • Tekstin koko:
  • A
  • A
  • A

Esteettömyys työssäoppimisessa ja työllistymisessä

Osallistuimme alkuviikosta Esteettömyys työssäoppimisessa ja työllistymisessä -verkostoseminaariin sekä samassa tilaisuudessa järjestettyyn Tutustu, tutki ja tartu - minimessuille Kulttuurikeskus Caisassa. Seminaarissa käsiteltiin muun muassa esteettömyyttä, työolosuhteiden mukauttamista ja työllistämisen tukimuotoja. Päivän järjesti CP-liiton Työharjoittelu – portti työelämään hanke.

Seminaarin päätti Jyväskylän yliopiston professori Nina Nevalan esitys työn mukauttamisen mahdollisuuksista. Työolosuhteiden mukauttamiseen on monia eri keinoja ja siihen on myös mahdollista saada tukea (ks. työolosuhteiden järjestelytuki). Työolojen mukauttaminen helpottaa osatyökykyisen työllistymistä, työhön paluuta ja työssä jatkamista, mutta myös työntekijän työsuoritus paranee.

Nevala toimi myös tiimipäällikkönä Työterveyslaitoksen tutkimuksessa ”Työn sisältö ja työolosuhteiden mukauttaminen vammaisilla ja pitkäaikaissairailla”. Tutkimuksessa selvisi muun muassa se, että eniten mukautettu asia työelämässä on työaikajärjestelyt. Myös vaikutusmahdollisuudet työhön, työtehtävät ja työpisteen ominaisuudet nousivat listalla korkealle.

Kyseisen tutkimuksen loppuraportin pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

päivitetty 18.11.2013